Mahtavaa! Maailman ihmiset ovat yhdessä sopineet, että haluavat tehdä maailmasta aina vain paremman. Heillä on sopimus, jonka nimi on Agenda 2030. Myös me eläimet haluamme ratkoa ongelmia yhdessä. Sitä varten päätimme perustaa Palloässät-nimisen sankariryhmän, joka tekee sankarihommia. Tule sinäkin mukaan! Keksitään uusia tapoja ilahduttaa muita ja tehdään yhdessä maailmalle hyvää!
Kestävän kehityksen tavoite 17 korostaa sitä, että eri maiden ja eri tahojen on tehtävä yhteistyötä. Meidän on autettava toisiamme kaikkien tavoitteiden saavuttamisessa.
Lapsen arjessa:
Toisen apu on tarpeen niin pienien kuin isojenkin ongelmien edessä. Yhdessä tekeminen on kivaa ja siten saa enemmän aikaan. On hyvä jos voi luottaa siihen, että saa itse apua kun sitä tarvitsee ja voi myös auttaa muita. Myötätuntoista asennetta ja toisten ihmisten arvostamista voi harjoitella tekemällä pieniä palveluksia omalle lähipiirille, ystäville tai vanhemmille. On ihanaa huomata, että auttamisesta tulee myös itselle hyvä mieli. Kun auttamista on harjoiteltu tutussa porukassa, on helppo laajentaa hyvän tekemistä ja vaikka kerätä yhdessä rahaa hyväntekeväisyyteen.
Esimerkkejä yhteistyön ja kumppanuuden käsittelystä varhaiskasvatuksessa:
Ilahdutetaan toisia vaikka aineettomilla lahjoilla
Tutustutaan eri kulttuureihin
Kerätään rahaa hyväntekeväisyyskohteeseen
Hankitaan kummipäiväkoti jostain toisesta maasta
Käydään ilahduttamassa läheisen vanhainkodin asukkaita
Harjoiteltavat tulevaisuustaidot ovat yhdessä tekeminen, myötätuntoisuus, mielikuvitus ja tulevaisuuden suunnittelukyky.
Elämme maailmassa, jossa tavara ja tarvikkeet liikkuvat nopeasti maasta toiseen. Iso osa syömästämme ruuasta tulee jostain kaukaa. Tällä tavalla olemme sidoksissa monin tavoin ihmisiin eri puolilla maailmaa.
Olisi hauskaa voida kiittää espanjalaista tomaatinviljelijää hyvistä tomaateista salaatissa tai intialaista riisinviljelijää riisistä. Kiinnostavaa on myös tutustua eri maiden ruokakulttuuriin ja joskus maistaa jotain ihan uudenlaista ruokaa.
Tämän lisäksi ruokailutilanne tarjoaa monia mahdollisuuksia muiden auttamiseen ja vastuutehtävien harjoitteluun. Kuka voisi ojentaa pöydän toiselle puolelle voirasian tai hakea pienelle kaverille vettä?
Tiedät varmaan, että planeetta jolla elämme on nimeltään Maa. Maapallo on ihmeellinen paikka ja se on ainoa planeetta, jolta on löydetty älyllistä elämää. Meidän yhteisellä maapallollamme elää ihmisten lisäksi monenlaisia kasveja, lintuja, hyönteisiä ja muita eläimiä. Eri puolilla maapalloa elää erilaisia otuksia. On kuumia aavikoita ja kylmiä jäätiköitä sekä sateisia viidakoita ja kuivia erämaita, joissa elää niihin sopeutuneita eläimiä ja kasveja. On myös ihmeellisiä paikkoja kuten merten syvyyksiä, joiden kaikkia asukkaita ei vielä edes tunneta.
Olet kenties kuullut, että meillä on vain tämä yksi maapallo eikä se voi kovin hyvin. Siitä on tärkeää pitää hyvää huolta, jotta ihmiset ja eläimet voivat elää täällä. Nyt saat kuulla tarinan siitä, miten pieni joukko eläimiä päätti yhdessä perustaa sankariryhmän maapallon suojelemiseksi.
Olipa kerran planeetta nimeltään Maa. Sen luonto oli kaunista ja siellä kasvoi vehreitä metsiä ja tuoksuvia kukkaniittyjä. Vesi merissä oli puhdasta ja ilma oli raikasta hengittää. Vuosien varrella asiat kuitenkin muuttuivat. Metsät vähenivät, kun niiden tilalle rakennettiin kaupunkeja ja raivattiin peltoja. Eläimet ympäri maailman olivat huolissaan. Myös Lennu Liito-oravan ja hänen ystäviensä pesäpuita oli kaadettu. Ville Varis oli nähnyt taivaalla paljon lentokoneita, jotka päästivät ilmaan savuja ja Sara Simpukka oli huomannut järven täyttyvän roskista. Kaarlo Karhu oli puolestaan joutunut selvittelemään monia eläinten välisiä riitoja, sillä pesäpaikat olivat vähissä, ja eläimet kinastelivat niistä. Kaikki ihmettelivät, miksi ihmiset tuhosivat luontoa ja likasivat sitä roskaamalla.
Lopulta ihmisetkin huomasivat, ettei tällaista toimintaa voinut enää jatkaa. Niinpä he vuonna 2015 järjestivät tärkeän YK:n eli Yhdistyneiden Kansakuntien kokouksen. Kokouksessa sovittiin yhteiset maapallon pelastamisen tavoitteet, joita kutsutaan nimellä Agenda 2030. Kun eläimet kuulivat tästä, he ilahtuivat ja päättivät järjestää aiheesta oman kokouksen. Yhteistyöllä ihmisten kanssa maapallosta saataisiin mukavampi paikka elää!
Kokousta varten valittiin edustajia eri eläinryhmistä. Lennu Liito-orava ja Kaarlo Karhu valittiin edustamaan metsien asukkaita. Ville Variksesta tuli ilmojen ja kaupunkien asukkaiden edustaja ja Sara Simpukasta vesistöjen eliöiden edustaja. Maaperän asukkaiden edustajiksi valittiin Kosti Kompostimato ja Kiira Kimalainen, toinen maan pinnalta ja toinen mullan alta. Kokouksessa puhuttiin eläimiä huolestuttavista asioista. Kaarlo Karhu valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Ville Varis sihteeriksi kirjoittamaan yhteiset päätökset muistiin. Ja niin oli kokous valmis alkamaan.
Ensimmäisenä puheenvuoroa pyysi Lennu Liito-orava:
“Tulen vanhasta aarniometsästä, jossa eläinten elinolot ovat huonontuneet. Puita kaadetaan kauppakeskusten ja moottoriteiden tieltä. Lisäksi ihmiset ottavat luonnosta materiaaleja uusien tavaroiden valmistamiseen. Monia eläimiä on jäänyt kodittomaksi, kun metsiä on kaadettu ja maata myllätty. En ymmärrä, mihin ihmiset tarvitsevat niin monia kauppoja ja kaikkia noita tavaroita.”
Kiira Kimalainen yhtyi Lennun huoleen:
“Myös meillä hyönteisillä on liian vähän metsiä ja kukkaniittyjä käytössämme. Ihmiset haluavat raivata metsät ja niityt omaan käyttöönsä. Lisäksi he käyttävät viljelyssä sellaisia aineita, jotka tuottavat meille hyönteisille harmia.”
Myös Ville Varis antoi äänensä kuulua kokouksessa:
”Minäkin olen kuullut lentomatkoillani monilta linnuilta, että ilmassa on paljon savua ja ikäviä kaasuja. Ihmiset matkustavat lentokoneilla ja liikkuvat autoilla ja myös tehtaiden piiput tupruttelevat ilmaan savua. Osa kaasuista on näkymättömiä eikä niitä kaikkia voi edes haistaa, mutta niiden takia lämpötila maapallolla uhkaa nousta.”
Kaarlo Karhu kertoi huomanneensa, miten paljon eläimillä syntyi riitaa harvoista pesäpaikoista ahtaaksi käyneissä metsissä. Luonteeltaan rauhallinen karhu muistutteli kuitenkin rauhoittavaan sävyyn:
“Muistattehan, että ihmiset ovat huomanneet vihdoin itsekin, ettei uutta tavaraa voi koko ajan ostaa lisää ja lisää. He ovat varmaankin oivaltaneet, että kaikki tarvitsevat puhdasta luontoa ja raikasta ilmaa. Tämän vuoksi hekin pohtivat omassa kokouksessaan, miten maapallo voidaan pelastaa. Me teemme nämä teot nyt yhdessä ihmisten kanssa!”
Eläimet nyökyttelivät ymmärtäväisen näköisinä ja totesivat, että tärkeintä on ryhtyä toimimaan yhdessä. Kokouksen lopuksi päätettiin perustaa eläinten sankariryhmä maapallon suojelemiseksi.
Sankariryhmälle tarvittiin tietysti nimi. Asiaa pohdittiin yhdessä ja oltiin sitä mieltä, että nimessä pitäisi olla jotain yhteiseen maapalloon viittaavaa, mutta myös jotain joka kuvastaisi eläinten sankarimaisuutta. Sankariryhmän nimeksi äänestettiin lopulta Lennun ehdottama Palloässät. Pelikorteissa ässät ovat parhaita kortteja, joten nimi kuvastaa mestareita, jotka pelastavat Maapallon. Aika hieno nimi, vai mitä?
Jokaiselle eläimelle jaettiin oma vastuualue ja tehtävä suojelutyössä. Mukaan päätettiin kutsua myös kaikki maailman ihmiset. Nyt tekin voitte perustaa oman sankariryhmän ja liittyä mukaan maapallon pelastusjoukkoihin. Kuulostaako hyvältä idealta? Voitte olla Palloässät-sankareita tai keksiä ryhmällenne oman nimen ja askarrella vaikka sankariasutkin. Tervetuloa mukaan tärkeään yhteiseen tehtävään!
Agenda 2030:n tavoitteet on jaettu 17 päätavoitteeseen, jotka on kaikki kuvattu alla. Palloässät ryhmä perustettiin tukemaan erityisesti tavoitetta 17.
Tavoite 17, yhteistyö ja kumppanuus: Tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta.
Sävellys: Maire Turunen Sanoitus: Maire Turunen, Leena Nukari Sovitus: Palloässät band Laulu: Maire Turunen Koskettimet: Margit Urantowka Kitarat: Olli Teirikko, Johannes Oksanen ja Maire Turunen Basso: Olli Teirikko Rummut ja perkussiot: Timo Antikainen Syntetisaattori: Johannes Oksanen Äänitys ja miksaus: Johannes Oksanen
Palloässät-peliportaalin Yhteistyö ja kumppanuus -osiossa siivotaan yhdessä metsä. Kaikki eläimet ovat surullisia kun metsään on ilmestynyt roskia, mutta kun klikkaamalla keräät roskat pois, eläimet ilahtuvat.
Unelmien maapallo
Unelmien maapallo -pelissä voit itse suunnitella minkälaisen maapallon haluat. Ensin valitaan kartta tai pallo taustakuvaksi, ja sitten se koristellaan halutuilla kuvilla.
Suunnittele Unelmien maapallo itse
Tässä muutama idea, miten voit suunnitella Unelmien maapallon itse tai kavereiden kanssa, vaikka sinulla ei olisi peliportaalia käytössäsi.
Piirrä isolle paperille pallo, johon voitte yhdessä värittää tai maalata erilaisia kuvia.
Tulosta oheinen maapallon kuva isolle paperille sekä pienempiä kuvia, joita voit leikata ja liimata siihen päälle halusi mukaan.
Siirrä oheinen maapallon kuva tietokoneelle kuvankäsittelyohjelmaan tai animaationteko-ohjelmaan. Voit asetella ohjelmassa pieniä kuvia pallon päälle haluamallasi tavalla.
Sankaritehtävä ideoita: Auttamistehtävä kotona tai päiväkodissa
Voitte valita jonkun näistä tehtävistä tai keksiä itse jonkun vastaavan tehtävän yhdessä suoritettavaksi.
Ilahdutetaan toisen ryhmän lapsia/päiväkodin johtajaa/keittäjää/siistijää tai muuta henkilökuntaa kortilla ja kiitoksella, tai kehumalla heitä jostakin asiasta.
Isommat lapset voivat auttaa pieniä pukemisessa (projekti voidaan jakaa apulaisvuoroihin ja toteuttaa viikon mittaisena projektina)
Lapsiryhmä voi ilahduttaa toisia lapsia pihalla tekemällä heille vaikkapa hiekkakakkuja
Autetaan siistijää ja pyyhitään yhdessä pölyjä
Opetellaan eri maiden sanoja – opetellaan sanomaan esimerkiksi “hei” kaikilla kielillä, joita lapsiryhmässä tai päiväkodissa puhutaan
Käydään vanhainkodissa ilahduttamassa vanhuksia lauluilla
Autetaan kotona jotakin perheenjäsentä pienessä asiassa. (autetaan vaikkapa kattamaan pöytä, tai autetaan pikkusisarusta esimerkiksi pukemisessa tai leikeissä.)
Pohditaan yhdessä lapsiryhmän jokaisen lapsen “supertaitoja” eli lasten vahvuuksia. Jokainen lapsista on taitava jossakin asiassa, ja kun koko ryhmän vahvuudet saadaan käyttöön, tulee lapsiryhmästä yhdessä varsinainen supersankariryhmä! Nyt kaikki voivat hyödyntää vahvuuksiaan ja opetella myös niitä taitoja, jotka vaativat vielä harjoitusta.
Kerätään yhdessä rahaa hyvään tarkoitukseen esimerkiksi jollain tempauksella tai kirpputorilla.
Eräänä perjantaina Palloässät olivat ihmeissään. Jostain syystä ihmiset hulluttelivat koko päivän ja eläimet näkivät punaisia neniä joka puolella. Onneksi Kiira lensi kurkistamaan ikkunasta sisään ja sai selville että kyse oli Nenäpäivästä. Nenäpäivänä ihmiset keräsivät yhdessä rahaa hyvään tarkoitukseen, kuten maailman apua tarvitsevien lasten auttamiseksi.
Nenäpäivästä kuultuaan eläimet totesivat että tässä on nyt loistava tapa auttaa maailman lapsia vähän kauempanakin. Vaikka emme itse voi mennä tapaamaan ja auttamaan heitä, voimme lähettää avun Nenäpäiväkeräyksen kautta perille. Palloässät haastavatkin kaikki ystävänsä sekä lapsiperheet ja lasten kanssa työskentelevät osallistumaan tähän tai johonkin muuhun keräykseen maailman lasten auttamiseksi.
Osallistua voi esimerkiksi näin:
Järjestäkää yhdessä konsertti ja lahjoittakaa lipputulot hyvään tarkoitukseen
Tehkää taidenäyttely ja pyytäkää vierailijoilta vapaaehtoinen maksu hyväntekeväisyyteen
Nauhoittakaa video, joka innostaa muita lahjoittamaan.
Päiväkodeissa ja kouluissa ympäri maailmaa tehdään paljon sankaritekoja joka päivä. Samat kansainväliset tavoitteet koskevat meitä kaikkia ja yhdessä tehden saadaan paljon ihmeitä aikaan! Tässä terveisiä muutamilta päiväkodeilta ja kouluilta, jotka ovat mukana kansainvälisessä Vihreä lippu -ohjelmassa.
Kindergarten of Kounavi
Päiväkotimme on Kreetan saarella Kreikassa, Kounavin kylässä. Meillä on kolmen vuoden ajan ollut tavoitteena saada pihamme vihreämmäksi. Olemme muun muassa istuttaneet taimia, tutustuneet eri puulajeihin, perustaneet kompostin, tehneet linnuille syöttölaitteita ja pesiä sekä tehneet itse paperia. Oheisessa tiedostossa on kuvia ja kerrotaan projektistamme lisää.
Olemme yksityinen päiväkoti AXION ESTI, joka toimi Alli Merian kylässä Kreikassa. Laskimme tuottamamme jätteen määrän ja päätimme ryhtyä aktiivisesti pienentämään ekologista jalanjälkeämme.
Olemme mm. vähentäneet materiaalin käyttöä, perustaneet kompostin ja lajittelemme roskamme. Osallistuimme myös rantojen siivoustalkoisiin ja teimme videon, jossa kiinnitettiin huomiota siihen, ettei muovi kuulu mereen. Olemme myös tutustuneet eläinlajeihin, jotka ovat hävinneet alueeltamme ihmisen toiminnan vaikutuksesta sekä kasvattaneet yrttejä ja tehneet niistä kosmetiikkaa.
Tutustuimme Jules Vernen teokseen ”Matka maailman ympäri 80 päivässä”. Otimme selvää mitä tarinassa oleviin maihin nyt kuuluu, niin ihmisille kuin eläimillekin. Historian ja nykypäivän vertailu nosti käsittelyyn monia tärkeitä teemoja ja käsittelimme tätä kautta kaikkia 17 kansainvälistä kehitystavoitetta. Aiheen käsittely huipentui lasten itse tekemään ”Phileas Fog” -teatteriesitykseen. Katso tästä tekemämme video:
11th Kindergarten of Preveza
Päiväkotimme sijaitsee Prevezassa, pienessä merenrantakaupungissa Kreikassa. Tänä vuonna meillä on ollut Vihreä lippu -ohjelmassamme teemana erityisesti kierrätysmateriaaliaskartelu. Mottomme on ollut: ”Älä heitä mitään pois!”
Aloimme keräämään sanomalehtiä, pahveja, lasipulloja, metallitölkkejä, vanhoja kynttilöitä, puunpaloja, vessapapereita, vanhoja lamppuja yms.Vuoden aikana, työstimme näistä materiaaleista mitä hienoimpia luomuksia. Valjastimme taiteen puhumaan ympäristön puolesta. Videolta voit ihastella, mitä kaikkea olemme tehneet.
Bright Sparks Childcare Centre Mitchelstown
Terveiset Bright Sparks Childcare Centrestä, Mitchelstownista. Me autamme lapsia välittämään ympäristöstään ja yhteisöstään. Keskustelut siitä miksi välittäminen on tärkeää, ovat toiminnan lähtökohta. Tässä muutamia vinkkejämme:
Pidä huolta luonnosta… istuta kasveja perhosille ja mehiläisille
Kasvata omia vihanneksia (esim. mansikoita on ihana poimia!)
Vesisaaviin voi kerätä sadevettä kasteluvedeksi.
Tehkää omia lintujen ruokintalaitteita ja rohkaiskaa tekemään niitä myös kotona.
Vietä aikaa puutarhassa… arvosta luontoa.
Päiväkotiin kävellessä voi jutella rauhassa vanhempien kanssa, nauttia hetkestä ja samalla välttää päästöjä.
Vältä energian hukkaa, sulje ikkunat ja ovet kun olet ulkona, tee iloisia julisteita jotka muitauttaa valojen sulkemisesta kun niitä ei tarvitse, sulje muutkin laitteet kun et niitä tarvitse.
Leikkaa A4 paperit puoliksi, varsinkin pienemmille, jotka eivät kuitenkaan käytä kumpaakin puolta.
Ruokajäte… etsi paikallinen viljelijä, joka voi hyödyntää ruokajätettä.
Kestävät eväsrasiat ja juomapullot säästävät jätettä.
Kannusta kaikkia päiväkodin työntekijöitä olemaan projektissa mukana ja keksimään uusia ideoita.
Brooke Elementary School
Olemme Brooke Elementary, pieni peruskoulu Texasissa. Halusimme pysäyttää mehiläisten vähenemisen Yhdysvalloissa ja perustimme kouluumme kaksi mehiläispesää. Täällä niillä on turvallinen ja kemikaalivapaa paikka elää ja me pääsemme tutustumaan niihin koulussamme. Joka syksy saamme mehiläisiltä hunajaa, jota voimme myydä markkinoilla yhdessä koulun kanalan munien ja viljeltyjen vihannesten kanssa. Tämä projekti on ollut todella jännittävä oppilaille ja olemme oppineet arvostamaan mehiläisiä. Katso ohesta kuvia projektistamme.
Terveiset päiväkodista Kreikan Ateenasta, Lambrinin kaupunginosasta. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää ja 3 opettajaa. Meillä on päiväkodin vieressä tilava piha, jossa voimme kasvattaa vihanneksia. Pidämme hyvää huolta ympäristöstämme ja olemme olleet mukana kansainvälisessäprojektissa jonka nimi on ”Be cool recycle in school”. Lisää meidän projektistamme kerrotaan oheisessa dokumentissa.
Päiväkotimme sijaitsee Mytilínin kaupungissa Kreikkaan kuuluvalla Lesboksen saarella. Olemme toteuttaneet viime vuosina paljon ympäristötoimintaa mm. mereen ja luonnon monimuotoisuuteen liittyen. Meren eläimet ja merten roskaantuminen ovat meille erityisen läheisiä teemoja, asummehan saarella keskellä merta! Katso kuvia ja terveisiä toiminnastamme täällä:
Neidonkallion päiväkotilaiset Kirkkonummelta aloittivat Palloässiin tutustumisen näin (videolla esiintyy Silja Tawast):
Terveiset Myllykosken päiväkodista
”Meillä on toinen kausi Palloässiä ja hatut taiteltu molempina kausina. Ne päässä pidämme kokoontumisia n. kerran kuukaudessa. Me laulamme aina Palloässien laulun, lapset kertovat sankariteoistaan, käsittelemme uutta aihetta ja teemme yleensä jonkun pienen askartelun. Kovin ovat innostuneita, kukapa ei haluaisi olla supersankari! Viime vuonna askartelimme omat supersankarit ja ratkoimme heidän avullaan erimielisyyksiä. Tänä vuonna lapset äänestivät ensimmäiseksi supersankaritehtäväkseen haluavansa auttaa kotona. He ovat mm. siivonneet, haravoineet, vieneet roskia, hoitaneet pikkusisaruksia sekä lemmikkejä, auttaneet ruuanlaitossa, kattamisessa sekä tiskaamisessa. Tällä hetkellä meillä on vedensäästökampanja menossa ja askartelimme kotiin vesipisteelle pisarataulun muistuttamaan hiljaisesta valutuksesta. Seuraavaksi Ville Varis johdattelee meidät kierrätyksen pariin. Ainakin viime vuonna se oli odotettu ja hitti, kun ompelivat sukista omat kierrätyseläimensä. Ne piti saada heti kotiin :)))”
Terveisin, Heli Kujala, esiopetusryhmä Korennot
Terveiset Haukiputaalta
”Punaiset karhut opiskelivat ruokailua pedagogisena tilanteena Palloässien sankarihahmojen ohjaamina. Samalla saimme tietoutta eri kielistä ja kulttuureista.”
”Vietimme YK:n päivää taidenäyttelyn merkeissä Länsituulen päiväkodissa Haukiputaalla 22.10. 2021. Punaisten karhujen eskariryhmä teki maapallon. Samalla opeteltiin maanosia, lippuja ja eläimiä. Näyttelyssä olivat esillä myös Palloässien sankarihahmot. Muissa ryhmissä oli esillä mm. Afrikka, Italia, Japani, Ranska ja Norja. Yli 200 päiväkotilasta kiersi näyttelyssä tuon päivän aikana. Tapahtuma oli Keke-tiimimme suunnittelema.”
Kevätterveisin, Anne Lukkarila, Varhaiskasvatuksen opettaja ja ympäristökasvattaja, Länsituulen päiväkoti, Haukipudas
Terveiset Metsämenninkäisiltä
”Ilahdutimme vanhainkodin asukkaita tekemällä heille kortteja. Siitä tuli lapsille todella hyvä mieli. Harjoittelimme naapuriryhmän kanssa tekemään yhteistyötä ja teimme yhteissirkuksen. Sirkukseen kutsuimme päiväkodilta ryhmän ja jokainen sai oman pääsylipun sirkukseen. Harjoittelimme ensiaputaitoja ja annoimme apua kun kaverille tuli haava polveen.”