Siirry sisältöön

Ilmastotekoja

“Hei, Olen Ville Varis! Olen lennellessäni maailmalla huomannut, että jotta jaksaa lentää, pitää välillä tankata. Minä tykkään syödä monipuolisesti kaikenlaista ruokaa ja saan siitä voimaa. Myös erilaiset laitteet tarvitsee voimaa, mutta ne toimii sähköllä tai polttoaineilla. Näitä ei kannata tuhlata, niin luonto voi paremmin. Tutkitaan yhdessä, missä kaikessa me voimme säästää!”

Tavoite 13 lasten näkökulmasta

Ilmastonmuutos johtuu kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin määrän lisääntymisestä ilmakehässä ihmistoiminnan seurauksena. Suurimman osan kasvihuonekaasupäästöistä tuottaa fossiilisten polttoaineiden (kuten öljy ja kivihiili) käyttö. 

Ilmastomuutoksen torjuminen on valtava haaste meille kaikille. Ratkaisut ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat olemassa:

  • Siirtyminen pois fossiilisista energialähteistä
  • Energiankulutuksen vähentäminen eri keinoin (myös välillisesti, ks. vastuullinen kuluttaminen)
  • Hiilen sitominen esimerkiksi kasvillisuuteen

Näitä voidaan edistää eri tasoilla. Myös hyvin pienille lapsille voidaan opettaa hyviä tapoja menemättä syvemmälle ilmastonmuutoksen monimutkaisuuteen. Lasten kanssa kannattaa keskittyä asioihin, joihin he voivat vaikuttaa.

Esimerkkejä ilmastonmuutoksen käsittelystä varhaiskasvatuksessa:

  • Maistellaan uusia kasviksia ja syödään kasvisruokaa
  • Syödään lautanen tyhjäksi
  • Säästetään lämmintä vettä
  • Liikutaan retkille lihasvoimin tai julkisilla
  • Sammutetaan turhat laitteet ja valot
  • Istutetaan kasveja
  • Haastetaan perheitä ja muita mukaan ilmastotekoihin
  • Tuuletetaan nopeasti, ettei lämpöä karkaa turhaan

Näitä tulevaisuustaitoja harjoittelemme: esimerkillisyys ja kekseliäisyys.

Näin Ville Varis tiivistää asian:

Esimerkki: Ruokailutilanne pedagogisena tilaisuutena

Ruokailun yhteydessä voimme vaikuttaa ilmastonmuutokseen valitsemalla lautaselle tuotteita, joilla on pienempi hiilijalanjälki. Positiivisen suhteen luominen kasviksiin on sekin hyvä teko. Lisäksi on hyvä opetella pesemään kädet ennen ruokailua hyvin, mutta lämmintä vettä säästäen. Pois heitetyn ruuan mukana hukataan turhaan paljon energiaa, joten ruokahävikin minimointi säästää myös sitä.

Tarina: Ville Vari

Ville Variksen tarina

Olen Ville Varis ja tehtävänäni Palloässissä on ilmaston suojelu. Nautin lentämisestä ja viihdyn teidän ihmisten lähellä kaupungeissa ja puistoissa. Kerronkin välillä kuulumisianne muille eläimille, sillä monet heistä aristelevat teitä enemmän kuin minä. Minulla on sukulaisia eri puolilla maailmaa maaseudulla ja kaupungeissa. Lisäksi tunnen paljon muitakin lintuja ja esimerkiksi niitä, jotka lentävät talveksi etelään kaukaisiin maihin.

Olemme yhdessä huomanneet, että taivaalla lentelee paljon lentokoneita. Ne päästävät ilmaan paljon näkymättömiä, mutta ikäviä kaasuja. Myös autojen pakoputkista, talojen lämmityksestä ja pelloilta syntyy ilmaan “savuja”. Nämä erilaiset kaasut muodostavat maapalloa ympäröivälle taivaalle kerroksen. Tuo kerros päästää avaruudesta auringon lämmön läpi maapallon pinnalle, mutta estää lämpöä poistumaan takaisin avaruuteen. Onkin hyvä, että maapallolla on suojaava ja lämmittävä kaasukerros ympärillään, mutta kaasuja ei saisi kertyä liikaa. Muuten sää alkaa muuttua kummalliseksi. (Liikaa tai liian vähän sadetta, talvella vähemmän lunta, hurjan kovaa tuulta jne.)

Olen kuullut, että jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa siihen, että ilmasto ja säät eivät muuttuisi liikaa. Keinojakin on monia. Yksi niistä on vähentää turhaa energian kulutusta.

Me kaikki tarvitsemme energiaa. Ihmiset ja eläimet saavat energiaa syömästään ruuasta, vaikkapa kasveista. Kasvit saavat energiansa suoraan auringosta ja erilaiset laitteet ja kulkuneuvot saavat energiansa polttoaineesta tai sähköstä. Energian saaminen on tärkeää ja välttämätöntä – ilman energiaa minä en jaksa lentää, te lapset ette jaksa leikkiä, eivätkä laitteet toimi tai talot lämpiä. Esimerkiksi valot toimivat sähköllä. Kannattaa siis säästää sähköä ja sammuttaa valot esimerkiksi silloin, kun kaikki lähtevät ulos eikä kukaan jää sisälle. Ei tyhjä huone tarvitse valoja.

Ruuan viljelyyn, kasvattamiseen ja lämmittämiseen tarvitaan myös paljon energiaa. Ruokaa ei siksi saisi heittää roskiin. Kannattaa ottaa mieluummin ensin vähän ruokaa (ja sitten lisää), jotta voi aina syödä lautasen tyhjäksi.

Puut ja muut kasvit ovat erittäin tärkeitä tässä asiassa: ne poistavat ilmasta paljon autoista ja muualta tulevia kaasuja, samalla kun tekevät auringonsäteiden voimalla itselleen ravintoa. Metsät ovat myös monien eläinten koteja ja ihania leikkipaikkoja lapsille. Kaupungissakin puut ovat tärkeitä. Millaisia puita teidän kodin tai päiväkodin lähellä kasvaa? Onko jollakin oma lempipuu, joka on erityisen rakas?

Keskusteluun:

  • Oletko joskus huomannut nälkäisenä, että sinulla on kurja olo ja energia on vähissä? Miltä olo nälkäisenä tuntui?
  • Mistä autot saavat energiansa? Onko joku kuullut sähköautoista? Onko joku kuullut biopolttoaineesta?
  • Miten polkupyörä kulkee ilman polttoainetta? Kenen energiaa silloin kuluu? 
  • Tuleeko pyöräilyn tai muun urheilun jälkeen kova nälkä?
  • Kasvisruoka aiheuttaa vähemmän päästöjä kuin liharuoka. Onko sinulla jotain lempikasvista?
  • Veden lämmitys kuluttaa energiaa. Luuletko, että osaisit opetella pesemään kädet nopeasti puhtaiksi?

Tiesitkö…

Ville Varis haluaa kannustaa juuri ilmastotekoihin.

Tavoite 13, ilmastotekoja: Toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan.

Väritystehtävät

Väritä Ville Varis koreasti ja värityksen lomassa voit laskea, montako ilmastotekoa löydät maisemakuvasta.

Tulostus: avaa kuva selaimessa klikkaamalla sen päältä, tallenna koneelle ja tulosta.

Askarteluohjeet: Tee oma varis vanhasta hanskasta

Parittomia sukkia, rikkinäisiä hansikkaita… Ei hätää, niistä syntyy upeita käsinukkeja!

Videolla näytetään kuinka voit askarrella oman variksen. Tarvitset vain:

  • Tumman rikkinäisen sormikkaan
  • Parittoman tai rikkinäisen harmaan sukan
  • Parittoman tai rikkinäisen musta sukan
  • Tussin
  • Hiuspinnin tai vastaavan siipien kiinnittämiseen

Video: Energiansäästötanssi

Tule mukaan tanssimaan Villen kanssa

Energiansäästö käy Villen kanssa kuin tanssien.

Voitte tanssia mukana Villen esimerkin mukaan ja keksiä lisäksi vielä omiakin liikkeitä, jotka kuvastavat ympäristöä tai energiaa säästäviä tekoja.

Laulu: Maapallolaulu

Kuuntele tästä laulu, joka kertoo uskomattoman upeasta maapallostamme:

Soittele ja laula itse näiden nuottien avulla:

Maapallolaulun tekijät

Sävellys ja sanoitus: Maire Turunen
Sovitus: Palloässät band
Laulu: Maire Turunen
Koskettimet: Margit Urantowka
Mandoliini, syntetisaattori ja polkuharmooni: Johannes Oksanen
Basso: Olli Teirikko
Rummut ja perkussiot: Timo Antikainen
Äänitys ja miksaus: Johannes Oksanen
Kiitos lauluosuuksista ”Satamasaarentien lapsikuorolle”.

Peli: Villen vaihtoehdot

Palloässät -peliportaalin Ilmastoteot-etusivulla Ville Varis katselee kaunista maisemaa. Kuvaa klikkaamalla toiminnot muuttuvat toisiksi ja aurinko tulee pilvien takaa esiin. Oikeassakin elämässä me ihmiset voimme tehdä valintoja monessa asiassa, kuten kuljemmeko junalla vai autolla tai miten tuotamme energiaa.

Villen vaihtoehdot

Tässä pelissä seikkaillaan kotona. Kolmessa eri kuvassa voimme pohtia vaihtoehtoisia tapoja toimia. Mittari kertoo mikä säästää energiaa tai vähentää päästöjä.

Tulosta tästä vaihtoehtokuvat yhdessä pohdittavaksi

Mikäli sinulla ei ole peliportaalia käytössäsi voit pohtia samoja vaihtoehtoja tulostettavien kuvaparien avulla. Etsi kuvista erot ja mieti niiden vaikutusta ympäristöön. Mitä muita vaihtoehtoisia tapoja toimia keksit? 

Villen tulostettavat vaihtoehdot tästä:

Lasten Maapalloretki -materiaali

Ville Variksen hyvä ystävä Pipsa Pöllö on jo pitkään opastanut lapsia energia-asioissa Lasten Maapalloretkellä. Pipsalta Ville kysyy mielellään neuvoja myös ilmastotekoihin liittyen. On tosi kiva kuulla mitä kaikkea muut ovat tehneet samojen tavoitteiden eteen. 

Muita Lasten Maapalloretken eläinkavereita ovat Masi Kastemato, Sakke Sammakko, Otto Orava, Leia Leppäkerttu ja Jatta Jänis. Heillä kaikilla on paljon tietoa eri ympäristöteemoihin liittyen. 

Kurkista Lasten Maapalloretken materiaali täältä: Lasten maapalloretki

Materiaalissa on paljon hyviä ideoita, tarinoita, lauluja ja tehtäviä ja ne sopivat loistavasti käytettäväksi Palloässät-materiaalien rinnalla. 

Sankaritehtävä-ideoita

Voitte valita jonkun näistä tehtävistä tai keksiä itse jonkun vastaavan tehtävän yhdessä suoritettavaksi.

  • Vakoillaan sähkön kulutusta ja etsitään päiväkodista erilaisia sähköllä toimivia laitteita
  • Opetellaan reipas käsien pesu. Ensin saippuaa ja yritetään pestä kädet laskemalla kymmeneen. Apuna voi olla lapsiryhmästä vuorollaan oleva “käsipesuapulainen”
  • Istutetaan yhdessä puu tai perustetaan kasvimaa
  • Tehdään kuukauden mittainen haaste, jossa kannustetaan lapsia ja työntekijöitä saapumaan päiväkotiin kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla autoilun sijasta
  • Opetellaan sopivan annoskoon ottamista ruokailussa ja voidaan järjestää leikkimielinen kilpailu pienimmästä biojätteen määrästä ryhmien kesken

Miten ilmastoahdistukseen pitäisi suhtautua?

Ilmastonmuutoksen hillintä on iso kansainvälinen haaste ja sen miettiminen voi ahdistaa niin isoja kuin pieniäkin

Esiin nousevien tunteiden ja huolien kanssa ei saa jäädä yksin. Kasvattajan on ensisijaisen tärkeää käsitellä omia huolia ja ahdistuksen tunteitaan, jotta hän ei siirrä näitä tunteita eteenpäin. Aiheesta on nykyisin tarjolla kirjallisuutta ja kasvattajille suunnattuja koulutuksia.

Jos koet ahdistusta itse:

  • Käsittele omia tunteitasi. Keskustele ystävän tai kollegan kanssa.
  • Toiminta on parasta lääkettä voimattomuuden tunteita vastaan. Usein se että toimintamme ei vastaa arvojamme, aiheuttaa ahdistusta. Meillä jokaisella on vastuu vain omasta toiminnastamme, mutta kasvattajana sinulla on mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi myös muiden maailmankuvan ja luontosuhteen kehittymiseen sekä kestäviin valintoihin päiväkodin tai koulun arjessa. Hyödynnä tämä mahdollisuus ja iloitse siitä!
  • Etsi aktiivisesti positiivisia esimerkkejä ja tulevaisuudenkuvia. Maailmassa tapahtuu koko ajan paljon hyvää ja uusia ratkaisuita ongelmiin kehitetään. Jos huolet painaa, keskity joksikin aikaa lukemaan vain positiivisia uutisia ja jätä huolestuttavat väliin. Sen sijaan että murehdit mahdollista pelottavaa tulevaisuutta, pyri miettimään minkälaisen ihanan maailman haluaisit sen sijaan,

Lasten kanssa:

  • Älä koskaan pelottele tai syyllistä lapsia uhkakuvilla ja mahdollisilla ilmastonmuutoksen vaikutuksilla.
  • Puhu ympäristöongelmista ratkaisukeskeisesti ja lapselle sopivalla tasolla. Voit esimerkiksi sanoa, että energian tuotanto aiheuttaa päästöjä ja siksi me emme tuhlaa energiaa. Teemme monia asioita luonnosta ja ympäristöstä huolehtimiseksi. Ei lähdetä huolestumaan ja murehtimaan, vaan ajatellaan positiivisesti. Voimme iloita ja olla ylpeitä siitä mitä teemme. 
  • Jos lapsi ilmaisee itse huolen aiheita, on häntä tärkeä kuunnella. Ympäristöuutisointi tavoittaa herkästi myös lapset ja käsittelemättömät huolet vain paisuvat entisestään. Lapselle voi kertoa että itseäkin joskus huolettaa, mutta toiveikkuutta on erittäin tärkeä pitää yllä ja miettiä myös kaikkia niitä asioita, mitä asioiden eteen jo tehdään ja mikä on hyvin.
  • Voimme opetella toimimaan kestävästi arjessa, vaikka emme käsittelisi tai ymmärtäisi kaikkia monimutkaisia systeemitason vuorovaikutussuhteita. Muista siis, että esimerkki on tärkein, eli kestävästi toimimalla opetamme kestävät tavat helpoiten.

Kirjavinkit

  • Rich Hough: Sinä voit pelastaa maapallon
  • Glenn Murphy: Ilmastonmuutos – mitä minä voin tehdä?
  • Glenn Murphy: Will farts destroy the planet? and other extremely important questions (and answers) about climate change
  • Anne Rooney (toim.): Oma hiilijalanjälki
  • Andrew Solway: Ilmastonmuutos
  • Melanie Walsh: 10 askelta maapallomme auttamiseksi
  • Jacquie Wines: 101 tapaa pelastaa maapallo
  • Animaatiosarja: Olipa kerran planeetta Maa

Listan koosti kirjastovirkailija Jani Bohm, Helsingin kaupunginkirjaston Viikin kirjastosta.

Ideoita materiaalin käyttäjiltä

Terveiset Metsämenninkäisiltä

”Opin ottamaan ruokaa sen verran mitä syön, voin aina ottaa lisää. Tutkimme mistä ruoka oikein lautaselle tulee.” 

”Retkeilemme luontoon jalkaisin. Retket ovat roskattomia. Laitamme eväät rasioihin, jotka voimme pestä.”

Terveisin, Sanna Ruoho, Janakkala

Kaikki Palloässät-opetusmateriaalit

Näin käytät Palloässät-materiaalia

Yhteistyö ja kumppanuus

Maanpäällinen elämä

Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto

Vastuullinen kulutus

Vedenalainen elämä

Ilmastotekoja

Monialainen oppimiskokonaisuus

Peliportaali