Siirry sisältöön

Kevät

Kevään valo ja luonnon herääminen tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden yhteiseen tutkimiseen, ihmettelyyn ja suunnitteluun. Ulkona tapahtuvat muutokset innostavat lapsia havainnoimaan ympäristöä ja osallistumaan keväisiin puuhiin. Kevät on aikaa, jolloin voidaan yhdessä unelmoida, suunnitella ja kokeilla – olipa kyse esikasvatuksesta, sään seurannasta tai luonnon tarkkailusta. Jokainen kevät on erilainen, ja juuri siksi se tarjoaa tilaisuuden oppia ja oivaltaa uutta leikin ja tekemisen kautta.

Tarinat

Tarinoista on lyhyempi ja pidempi versio. Jokaisen lopussa on kysymyksiä yhteisen keskustelun tueksi. Toisella sivulla on tarinaan liittyvä kuva.

🪱Kompostimadon elämää

Tarinassa tutustutaan matokopostissa viihtyvään kompostilieroon.

🐝Kimalaiskuningatar

Tarinassa tavataan ensimmäisen kerran kimalaiskuningatar, jonka voi nähdä lentämässä jo aikaisin keväällä.

🌱Kasvin kevät

Tarinassa tavataan ensimmäisen kerran pieni Basilika ja kuullaan mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen.

🪨Salaperäinen puutarha

Tarinassa tutustutaan puutarhan salaperäisiin asukkaisiin. Sopii luettavaksi mihin aikaan vuodesta tahansa.

Lisätietoa päähenkilöistä

Kimalaisen ja kompostimadon tarina Palloässät-opetusmateriaalista

Samoja teemoja on myös tässä vuorovaikutteisessa tarinassa. Tarinan voi kuunnella tai lukea ja se sisältää kosketusnäytölle sopivia tehtäviä. Siirry Puro-sivustolle klikkaamalla kuvaa.

Kiira Kimalainen ja Kosti Kompostimato ruohikolla linkki

Minihaaste

Tehtäviä tarinoiden jälkeen tai esimerkiksi perhepäivään

🐝Pörise ja surise kuin kimalainen

Suristelkaa yhdessä.

🐝Käytä nenääsi ja etsi hyvä tuoksu

Laittakaa tuoksupurkkeihin esimerkiksi yrttejä ja muita hyviä tuoksuja. Mikä on kenenkin lempituoksu ja arvaatteko mitä eri tuoksut ovat?

Leikit ja laulut

 

🪱”Kuka pelkää kompostimatoa?
En minä ainakaan!

Maahan merkitään kaksi viivaa juoksumatkan päähän toisistaan. Yksi on keskellä kompostimatona ja ottaa kiinni ohi juoksevia leikkijöitä. Kiinni jääneet jäävät keskelle ottamaan muita kiinni.

🪱”Tulkaa kaikki kompostiin!
– Mutta miten?

Leikkijät kulkevat kutsun kuultuaan merkityltä etäisyydeltä (n. 15 m) kohti kompostia. Kompostimatona oleva määrää, miten matka tehdään: Esimerkiksi ”kuten banaaninkuoret”, ”kuten homehtuneet leivät”, ”kuten märät lautasliinat”. Kompostimato vaihtuu joka kerran jälkeen.

🪱Matoäidin kadonneet poikaset
– Löydätteko ne kaikki?

Tarvikkeet: yksi isompi mato (esim. kravatista tehty), monta pientä matoa (esim. paksuja langanpätkiä tai sormivirkattuja matoja).

Matopoikaset levitetään päiväkodin pihalle ja lapset etsivät kadonneet madot äidille turvaan. Poikaset voi kerätä valkean liinan päälle. Näin voidaan havainnoida myös suojavärien merkitystä. Kirkkaanväriset löytyvät nopeimmin, vihreät ja ruskeat yleensä viimeisenä.

Luonnossa kirkas väri kertookin yleensä vaarallisuudesta (esim. ampiainen), joskus kuitenkin väri on hämäystä (esim. vaaraton kukkakärpänen näyttää ampiaiselta).

🪱Hei lierot -laulu

Mukaelma tutun laulun sanoista.

🐝Kimalaistanssi

Eläydytään kimalaisiksi, jotka lentelevät kedolla. Keto voi olla sali tai muu tilava paikka.
Sovitaan yhdessä mitkä ovat leikissä kedon kukkia. Niitä voivat olla esim. tyynyt lattialla, pienet matot, tuolit, sohva…
Laitetaan soimaan taustamusiikki, esimerkiksi klassinen Kimalaisen lento -kappale. Lasten tehtävä on olla kimalaisia, hyöriä ja tanssia musiikin tahdissa ympäri huonetta ja käydä välillä kukissa.
Tanssi jatkuu, kunnes musiikki pysäytetään yllättäen ja kaikki kimalaiset jähmettyvät paikoilleen. Kun musiikki jatkuu, kimalaiset jatkavat tanssiaan. Toistetaan riittävän pitkään.

🐝Pölytyspiiri

Tehdään piiri, jossa aikuinen on keskellä. Jokainen lapsi muodostaa kämmenistään kupin kuvaamaan kukkaa ja ojentaa kätensä kohti piirin keskustaa. Silmät voi sulkea
Kimalainen (lelu tai aikuisen käsi) käy jokaisessa kukassa pölyttämässä ja jättää samalla käsiin yhden mantelin (tai mustikan, mansikan, auringonkukansiemenen, omenanpalan…).
Miksi käsiin ilmestyi manteli? Kukan pölyttäminen saa siemenen kehittymään.
Miksi kimalainen käy monissa kukissa? Se tarvitsee paljon mettä ja kuljettaa samalla siitepölyä kukasta kukkaan.

Lisää kimalais- ja lieropuuhia

Lisää ideoita syksyn materiaalissa sekä Palloässät-opetusmateriaalissa

Askartelut

Käsinukke ja maskotti sopivat tarinoiden ja leikkien rekvisiitaksi.

🪱Villasukkamato (käsinukke)

Tarvikkeet: rikkinäinen tai pariton villasukka , kaksi nappia ja/tai kangaspaloja, neulaa, lankaa, sakset.

Leikkaa toisesta kankaasta hieman jalkapohjaa pienempi soikea pala ja harsi se villasukan pohjaan.​ Ompele suuhun kieli, jos haluat. Ompele silmät joko napeista tai pyöreistä kangaspaloista.

🪱Kravattimato/-käärme (maskotti)

Vanhoja kravatteja voi saada ilmaiseksi kierrätyskeskuksista tai lähipiiristä. Värikkäät kuosit sopivat hyvin maskottien tekoon.

Tarvikkeet: kravatti, vanua tai kangassilppua, kangaspaloja, (napit silmiksi), neula, lankaa, sakset, kuumaliimaa.

Avaa kravatin saumaa sen verran, että saat täytettyä sen vanulla tai kangassilpulla. Harsi täyttöaukko kiinni ja kiinnitä samalla kieli, jos teet käärmeen. Kiinnitä silmät ompelemalla tai kuumaliimalla. Kaulaan voi lisätä vaikka rusetin.

🐝Kimalaissoitin kierrätysmateriaaleista

Nyt pienet kimalaiset surisemaan ja helisemään!

Tarvitset vain: yllätysmunan koteloita, tussin joka tarttuu koteloon tai mustaa teippiä, kangasta siiviksi, sisälle hiekkaa/riisiä tms.

🌱 Kasvikylttiaskartelut

Kylvöpaikat ja taimet kannattaa merkitä hyvin sekaannusten välttämiseksi.

Tarvikkeet: värikyniä, sakset, liimaa, teippiä, kartonkia, (laminointivälineet), tulostetut värityskuvat halutuista kasveista. Linkki värityskuviin alla.

Väritä kuva ja leikkaa irti paperista (huom. jätä halutessasi kasvin nimi). Kiinnitä kuva kartongille, laminoi halutessasi. Kiinnitä taakse puutikku tai vastaava teipillä.

🖍️Värityskuvia

Tutkin ja toimin

Havainnoidaan ympäristöä: milloin kevät alkaa, onko pihalla hyviä paikkoja viljelyyn?

🌞Säänseurantatehtävä

Lämpötilan seuraaminen auttaa arvioimaan kevään etenemistä. Lämpötila kirjataan aamulla esim. aamupiirin yhteydessä. Tallentavasta mittarista saa näkyviin yön alimman lämpötilan, mutta yhtä hyvin voidaan kirjata myös aamulla havaittu lämpötila. Perinteisesti terminen kevät on määritelty ajaksi, jolloin lämpötila pysyy nollan ja +10 asteen välissä.

Voitte myös seurata sitä, miten lumen sulaminen pihalla etenee ja miettiä, mikä olisi hyvä paikka viljelylle. Lämmön puolesta kasvimaalle tai viljelylaatikolle sopivin paikka voisi olla sellainen, joka ei ole ole liian varjossa, mutta ei toisaalta liian paahteinenkaan. Kasvimaan paikanvalintaan vaikuttavat toki myös mm. kulkureitit ja etäisyys vesipisteestä.

🐝Kimalaisille kevätruokaa

Krookukset kukkivat aikaisin keväällä ja ovat myrkyttömiä. Istuttakaa sopivaan aurinkoiseen paikkaan krookuksen sipuleita syksyllä ja tarkkailkaa kukkia keväällä.

Myös pajut kukkivat aikaisin ja ovat kimalaisille tärkeä ravinnonlähde. Onko teidän pihanne lähistöllä jo kukkivia pajuja?

🐝Kimalaisen pyyntö: Käyttäkää keväisiin askarteluihin maahan pudonneita oksia pajunkissaisten oksien sijaan. Pajut ovat pölyttäjille tärkeitä ravintokasveja ja niiden oksien keräämiseen vaaditaan maanomistajan lupa.

🪱Matokompostorin perustaminen

Kompostimadot ovat helppohoitoisia, mutta vaativat saman pitkäaikaisen sitoutumisen kuin muutkin lemmikit.

Tarvitset:

  • Astian, joka kestää vettä ja jonka kansi päästää ilmaa läpi: esimerkiksi muovinen säilytyslaatikko, jonka kanteen tehdään reikiä.
  • Seosainetta: esim. vanhaa kukkamultaa tai kananmunakennoa silputtuna.
  • Kompostilieroja: kysy muilta päiväkodeilta tai tilaa verkosta.

Matokompostia hoidetaan noin kerran viikossa:

  • Pidä seosaine kosteana esimerkiksi sumuttelemalla.
  • Lisää pieni määrä biojätettä matojen ruuaksi. Peitä se huolellisesti seosaineella.
  • Lieroja voi välillä varovasti tutkia kostein käsin, mutta parhaiten ne viihtyvät omassa rauhassaan.

Mitä madolle ruuaksi?

🌼Unelmapuutarha

Herätellään osallistujia suunnittelemaan tulevia viljelyksiä tai pihan käyttöä. Jokainen saa suunnitella oman unelmapuutarhansa tai -pihansa.

Tarvikkeet: Vanhoja puutarhalehtiä (esimerkiksi kirjastosta poistettuja tai kierrätyskeskuksesta tai vanhemmilta saatuja), saksia, paperiarkki (A4 tai A3) sekä liimaa, teippiä tai sinitarraa.

Puutarhalehdistä voi leikata kuvia valmiiksi ja lapset voivat leikata niitä itse, tai näyttää mitä haluavat että aikuinen leikkaa irti. Kuvassa voi olla kasveja, työvälineitä yms. Jokainen kiinnittää valitsemansa kuvat paperiarkille. Kuvat voidaan esitellä toisille, niistä voi tehdä näyttelyn perhepäivään ja ne sopivat myös sadutukseen.

Pysy kuulolla

 

Kerromme ajankohtaisista teemoista ja uutuuksista uutiskirjeessämme.