Jokaisen esineen kohdalla voi kysyä, jättääkö se tilaa omalle kuvittelulle ja keksimiselle.
Olen ohjauskäynnillä päiväkodilla ja koska talo on minulle uusi, yksi henkilöstön jäsen ystävällisesti esittelee minulle paikkoja. Kurkkaamme pieniin ja suurempiin soppeihin, joista jokaisessa tuntuu olevan kovin ahdasta. Päiväkoti on ollut toiminnassa jo pitkään ja jäänkin miettimään, kuinka vuosikymmenien kertymä näkyy siellä konkreettisesti tavarakasoina.
Lapset keksivät mielikuvitusrikkaampia leikkejä ympäristössä, joka ei tulvi tavaraa ja tarjoile liikaa valmista. Valtavan lelumäärän ja muun tavararunsauden keskellä esimerkiksi energiaa menee jo pelkästään kolmiulotteisen kaaoksen hahmottamiseen ja valintojen tekemiseen. Ylipäätään keskittyminen herpaantuu herkemmin täyteen ahdetussa ympäristössä. Lopulta voi käydä niin, että ei keksikään yhtään mitään tekemistä, eikä mieleen tule yhtäkään leikkiä.
Aikamme kaupallinen kulttuuri on opettanut meitä arvostamaan itseämme, toisiamme ja tekojamme omistamisen ja tavaroiden haalimisen kautta. Ehkä uskomme olevamme aikuisina jotenkin parempia ja luulemme toteuttavamme laadukkaampaa toimintaa kun meillä on tarjota erilaisia leluja ja välineitä jos jonkinlaiseen tarpeeseen. Monet leluvalmistajat vielä oikein yllyttävät ostajia tunteisiin vetoavalla mainonnalla sekä tarjoamalla sarjoja ja lisäosia, joista syntyy vaikutelma, että kokoelmia on välttämätön kartuttaa. Toisinaan myös väitetään jonkin tietyn (lelu)esineen edistävän lapsen kehitystä ja oppimista, vaikka väitteellä ei sinänsä olisi minkäänlaista tieteellistä perää.
Mielikuvitus on ainutlaatuinen resurssi
Oletko huomannut, että yhdellä ja samalla esineellä voi olla lasten käsissä monta käyttötarkoitusta, koska he pystyvät kuvittelemaan niin? Mielikuvitus on ihmisen ainutlaatuista aineetonta resurssia, jota ei pidä tukahduttaa. Mielikuvitus on kuin kunkin oman mielen elokuvallista tarinointia ja myös tilannetajua ruokkivaa ajattelua. Se tuottaa myös mielihyvää. Jos tilanne on vaikkapa esineistöltään kaoottinen ja sekava, ei se inspiroi.
Lapsen mielikuvittelu on usein tarinallisempaa kuin aikuisen kuvittelu. Mielikuvitus voi vielä lapset mukanaan syviin ja rikkaisiin fantasiamaailmoihin ja niihin voi liittyä myös hahmoja ja kavereita, jotka toistuvasti tulevat lapsen kanssa mukaan seikkailuin ja toimintaan. Erilaisten tarinoiden kuuleminen (esimerkiksi se, että lapselle luetaan satuja) voi edesauttaa kuvittelua, ja mielikuvalliseen tapahtumiin voikin sekoittua viitteitä todellisuudesta.
Onkin tärkeä muistaa, että esine ei korvaa ajatusta. Eli ei ole niin, että mitä enemmän meillä on tarjolla tavaraa sitä enemmän päässämme vilisisi uusia ajatuksia ja monipolvisia tarinoita. Joskus aivan pienillä aineksilla saa aikaan mitä mielikuvituksellisimpia asioita. Esimerkiksi kierrätys on kestävä lähestymistapa lelumäärien hillitsemiseen. Olen ihastellut esimerkiksi taiteilija ja taidekasvattaja Darrel Wakelamin työtä ja kädenjälkeä: Darrelin käsissä ja lapsille suunnatuissa työpajoissa pahvi- ja muu kierrätysmateriaali taipuu mitä ihmeellisimpiin asioihin. Voit kurkata hänen ideoitaan täällä. Esimerkiksi tyhjistä kananmunankoteloista tehdyt pupuhahmot ovat kertakaikkisen hurmaavia!
Kuten Darrel Wakelamkin toteaa, kasvattajat ovat innovaattoreita. Meidän tulisikin olla rohkeita tiennäyttäjiä kohti kestävämpää ja vastuullista lelutavaran ja -materian kuluttamista. Suosittelen lämpimästi aloittamaan leluvuoren karsimisen ja uusien toimintatapojen miettimisen niin päiväkodeilla kuin kotonakin: esimerkiksi voi pohtia, tarvitseeko kaiken olla esillä koko aikaa, ja onko aivan välttämätöntä hankkia uutta. Myös jokaisen esineen kohdalla voi kysyä, jättääkö se tilaa omalle kuvittelulle ja keksimiselle.
Sara Sintonen – tietoartikkelin kirjoittaja
Yliopistonlehtori,
Kasvatustieteellinen tiedekunta,
Helsingin yliopisto