Ympäristökasvatus positiivisen pedagogiikan keinoin voi siivittää yrityksien vastuullisuustyötä

ympäristökasvatus on reitti yritysyhteistyölle

Moni yritys miettii keinoja edistää omia vastuullisuustavoitteitaan. Yksi vaihtoehto on edistää ekologisia vastuullisuustavoitteita ympäristökasvatuksen pedagogisin keinoin. Yhteistyössä syntyy parhaimmillaan uusia tapoja vaikuttaa ihmisten arvopohjaisiin asenteisiin, valintoihin ja toimintatapoihin, kuten kulutuskäyttäytymiseen.

Yritysten vastuullisuustavoitteiden jalkauttaminen ympäristökasvatuksen pedagogisin keinoin voi olla tehokas keino vaikuttaa asenteisiin, valintoihin sekä osto- ja kulutuskäyttäytymiseen. Parhaimmillaan yhteistyö pedagogista lähestymistapaa tarjoavan toimijan kanssa voisi tuoda aitoa liiketoimintaetua.

– Pedagoginen kulma kannustaa ja motivoi yksilöä toimimaan ja ajattelemaan sekä muuttamaan käytösmallejaan. Lapsille ei saa markkinoida, joten pedagoginen lähestymistapa on välttämätöntä myös siinä, miten vaikutetaan kulutuskäyttäytymiseen positiivisin keinoin sortumatta viherpesuun, maisteriopiskelija Heini Isosaari kertoo.

Isosaari tutki vastavalmistuneessa opinnäytetyössään uusia tapoja jalkauttaa yrityksiin ekologisia vastuullisuustavoitteita kestävyys- ja ympäristökasvatuksen keinoin. Ympäristökoulu Polulle toteutettu opinnäytetyö on tehty Laurealle osana ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Teoreettinen viitekehys pohjautui YK:n laatimiin kestävän kehityksen periaatteisiin.

Ympäristökasvatus pelillistämisen ja virtuaalimaailmojen keinoin

Tutkimustyönsä pohjalta Isosaari koosti kolme ehdotusta siitä, miten yritysten ekologisia vastuullisuustavoitteita voisi jalkauttaa Polun kaltaisen ympäristökasvatustoimijan avulla. Esiin nousi helposti toteutettavat, ajasta ja paikasta riippumattomat virtuaalikierrokset sekä videot.

– Esiin nousi myös pelillistäminen, joka toimii niin digitaalisesti kuin käytännössä. Pelillistämisen kautta yritys voi esimerkiksi tarjota omia teemojaan ja materiaalejaan ympäristökasvatustoimijan suunnittelemaan kokonaisuuteen. Tätä voisi hyödyntää vaikkapa työntekijöiden lapsille suunnatussa iltapäiväkerhossa, Isosaari miettii.

Ehkäpä tärkein oivallus oli kuitenkin positiivisen pedagogiikan korostaminen tekemisessä.

– Lapsilla ja nuorilla on paljon ilmastoahdistusta ja on tärkeää luoda toivoa. Positiivista pedagogiikkaa olisi mahdollista hyödyntää esimerkiksi erilaisilla yhteistyökampanjoilla tai tapahtumilla.

Ympäristökasvatus voi tuoda aitoa liiketoimintaetua

Ympäristökasvatus ei kuitenkaan voi olla irrallinen osa kokonaisuutta. Isosaaren tutkimuksessa selvisi, että ympäristökasvatusyhteistyö pitäisi linkittyä aina yrityksen ydinliiketoimintaan ja tukea strategiaa – ja olla linjassa yrityksen omien vastuullisuustavoitteiden kanssa. Oleellista on se, että yhteistyöllä olisi aina mahdollisimman selkeät raamit.

Selkeys on kaikessa tärkeää. Suunnitelmien ja tavoitteiden pitäisi olla kaikille osapuolille ymmärrettäviä, tulosten mitattavissa sekä ulospäin helposti kerrottavissa.

– Parhaimmillaan yhteistyö ja sen tulokset tukevatkin liiketoimintaa, edistää vastuullisuustavoitteita ja tuo brändihyötyä: yhteistyö Polun kaltaisen toimijan kanssa voi tuoda todellista erottautumiskykyä markkinoilla sekä selkeää kilpailuetua pedagogisella näkökulmallaan, Isosaari tiivistää.

Eeva Louko

Viestintäpäällikkö

Puh. 0400 348 306